
Hieman tarinaa itsestäni ja periaatteistani
Olen Mikkelissä asuva yksinkertainen aviomies sekä kolminkertainen isä. Varsinaisen päivätyön teen tietoliikenteen parissa, joten valokuvaus on minulla sivutoimena.
Olen tiiraillut maailmaa kameran etsimen läpi jollakin tasolla jo yli 30 vuotta.
Ensimmäinen järjestelmäkameranikin oli vielä filmikamera. Varsinkin näillä kameroilla mieleiseen lopputulokseen päästäkseen kannatti valokuvaukseen perehtyä jo teoriassakin.
Tuhotut filmirullat olivat tie jatkuvalle oppimiselle. Tätä opiskelua, kurssien ja eri julkaisujen avulla, olen jatkanut näihin päiviin asti – varsinkaan jatkuvaa harjoittelua unohtamatta.
Joten nyt jo uskallan mainita olevani valokuvaaja.
Luonteelleni ei sovellu keskinkertaiset tuotokset missään työtehtävässä, joten kanssani asiakas saa täydellisen sitoutumisen kyseiseen kuvaukseen.
Sivutoimisuudesta huolimatta käytetty kalusto on täysin ammattilaatua ja soveltuu vaativimpiinkin kuvaustehtäviin. Huomioiden myös varakalusto, yksittäinen laitevika ei koskaan pilaa ainutkertaisia hetkiä.
Lähtökohtaisesti kuvaus- ja editointityylini on raikas, terävä ja aito - kesäkuvat erottuvat syksystä. Tyyli mukautuu kuitenkin aina asiakkaan toiveiden mukaan.
Tutustu ja laita seurantaan myös some-kanavat